torstai 31. maaliskuuta 2011

Askeleet kohti vapautta pt. III

Share

Tänään kirjoteltiin paperit kuntoon ja asunto on nyt virallisesti myyty.

Samalla kuittasin pois kaikki mahdolliset velat mitä mulla oli: Asuntolaina, pieni käyttölaina ja pari luottokorttia. Voi voi wanhaa Markusta mitä olikaan saanut aikaan. Laitettiin kuitenkin kaikki voittojen piikkiin ja mitäs tässä, velaton mies :)

Kaikki turha overhead, ylimääräinen on nyt poissa elämästä ja entistä vapaampi olo, luonnollisesti.

Homman kunniaksi päätin toteuttaa taas erään unelman. Tai noh, pari kärpästä samalla iskulla. Shampanjaa juhlan kunniaksi ja Dom Pérignon, joka oli mun listalla maisteltavien joukossa.

Vapaammalle elämälle, mulle ja sulle! ^______^

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Askeleet kohti vapautta pt. II

Share

Kämppä myyty, nyt saan vihoin viimeisteltyä tämän vaiheen; hankittua kaikki mahdolliset aparaatit ja värkit mitä vain voin fiilistelyissäni tarvita. Toisaalta pääsen eroon myös kaikesta siitä turhasta roinasta ja kräästästä, mitä vanhan minäni mukaan on aikoinaan tarttunut.

En oo ikinä vielä matkaillut euroopan ulkopuolella ja nyt on pakko toteuttaa yks lapsuuden haave: Thaimaa kutsuu. Tähän vaiheeseen sopii tommonen 2vko nopee pyrähdys, joten saa nää kaakkois-aasian villeimmät kohteet jäädä vielä toistaiseksi rauhaan mun osalta. Myöhemmin sitten :)

D-vitamiinitankkaus, väri pintaan ja superduper -fiilistelyä. Katotaan missä jamassa thaikkujen fooditilanne on! Tarkotus pari vk vähän vaihtaa mestoja ja tseikkailla, vaikka lyhyt aika onkin.

Kattoo nyt minne 'tuuli, tuuli kuljettaa' ^____^

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Askeleet kohti vapautta

Share

Mulla kaikki varsinainen ja konkreettinen vapauteen pyristely alkoi siitä kun kyllästyin myymään aikaani pilkkahintaan jonkun toisen rikastumisen puolesta, ja sanoin itseni irti perusduunista jossa en enää viihtynyt oikeastaan millään tasolla. Koin jonkinnäköisen suuremman muutoksen 'duunariaikanani' ja nykyään melkein jopa naurattaa että olen joskus suostunut myymään itseäni sekä omaa superarvokasta aikaani reilun kympin (ja alussa jopa alle "tietty") tuntihintaan jollekin, näin niinkun kuvainnollisesti :DD

Cheap ho', that's what I WAS.

Toisaalta, olen myös äärimmäisen kiitollinen kokemuksistani, ilman niitä en ehkä koskaan olisi "tajunnut" alkaa tavoittelemaan vapaampaa elämää. Ehkä olisin vieläkin aivopesty raukka joka piti itseään aina kaikkia muita huonompana. Opin paljon, todella paljon elämästä tuona aikana. Siitä mikä on tärkeää ja mikä ei.

Nyt siitä on reilut kolme kuukautta ja kaikki on mennyt aivan mahtavasti. Viimeinen iso askel on kämpän myynti, ja sekin lähtee huomenna isosti eteenpäin, kun välittäjä tulee viimein tsekkaamaan hoodit. Olishan sen myyntimiehenä voinut itsekin hoitaa, mutta kun ei inspannut. Mielummin delegoin kaiken byrokratian jollekin muulle ja mielelläni myös maksan siitä hieman hänelle. Hyvä pohja on olemassa (minkä aikanaan opettelin), mutta niin paljoa homma ei ole vielä kiinnostanut että uhraisin paperihommille tunteja tehokasta peliaikaani. Nimet papereihin ja that's it. Kämppä on niin huippu että se myydään pois alta aikayksikön. Kyseessä siis 37,5 m2 rivitaloyksiö omalla pikkupihalla ja terassilla Mustasaaren Sepänkylässä, about 5km Vaasan ydinkeskustasta pohjoiseen.

Tämän jälkeen olen käytännössä katsoen vapaa ja velaton. Voin mennä minne vain, koska vain. En tiedä vielä yhtään mitään siitä että mitä tuleman pitää, mutta sehän tässä onkin niin tajuttoman hauskaa! Koko elämä yhtä loistavaa peliä, seikkailua! :)

Enää muutama vanhan babylon-elämän asia on vielä hoitamatta, mutta nekin hoituu kuntoon viimeistään ensikuussa. Silloin ei ole enää mitään esteitä millekään. Tosin en näe että nytkään on. Periaatteessa vois kuitenkin sanoa että viimeistään 15.4.2011 kaikki turha byrokratia ja muut kummitukset on poissa mun elämästä, lopullisesti <3

Tuun päivittelemään vielä faktoja asian tiimoilta, heti kun tulee jotain jännää mieleen! ^____^ Nykään innostun onnistumisesta enkä enää pelkää epäonnistumista. Täten olen onnistunut välttämään kaikki ns. vanhat mokat mitä ennen sattui jatkuvasti. Mikäli nyt on tapahtunut jotain pienempää ei-niin-mukavaa, olen saanut huomata että loppupeleissä se onkin vaan tarkottanut että asia ratkeaakin paljon paremmalla tavalla kuin alunperin oli tarkoitus! :)

Unelmien toteutumisten editymisessä ja valtavista inspiraatiopuuskista saa taas syyttää Miinaa ja Ollia. Tätä se on teidän kanssa! :DD

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Universal Superhero Academy

Share

Tarkoituksena on kerätä saman yhteisön alle KAIKKI koko maailman huipputyypit, ilman mitään kaupallisia, rodullisia tai uskonnollisia kytköksiä mihinkään suuntaan.

Mikäli haluatte, liittykää ihmeessä mukaan ja toteutetaan unelmamme yhdessä. Kaikki on kiinni teistä (meistä). Nimihän on aika cool, mutta kuinka moni uskaltaa liittyä tommoiseen?

Nimi on takoituksella noin mahtava. Sen tarkoitus on jättää ns. vähemmän-kiinnostavat-henkilöt ympyrän ulkopuolelle, jotta voitaisiin universaalisti keskittyä olennaiseen. Mikäli liityt, onneksi olkoon ja kiitos. Se ei maksa sinulle mitään, mutta saattaa tuoda vielä paljonkin.

Miksi perustin sivun?

-Koska huvitti. Unelmalistalla on muutenkin ollut "facebook-yhteisö jossa on mahdollisimman monta ihmistä ja joka tuottaa mahdollisimman paljon välitöntä hyvää kaikille".

Kiitos jos liityt! Kiitos vielä enemmän siitä jos välität tiedon ryhmästä myös kaikille ystävillesi ja kutsut heidät mukaan. Hulluus ja rakkaus ei tunne rajoja eikä kulttuurieroja, kaikki ovat tervetulleita!

torstai 3. maaliskuuta 2011

Tupakkajuttuja

Share
Kaikille kiinnostuneille oon toitottanut oppimaani asiaa: Mistään ei ihan oikeasti tarvitse luopua.

Ei siis edes siitä tupakasta. Aina voi parantaa laatua ja korvata paremmalla.

Karvat nousee taas pystyyn monella, hyvä niin.

Smartit, lämärit ja marlborot painii samassa sarjassa Juhlamokan ja Presidentin kanssa. Ainut ero on vaan se, että ensinmainitut sisältää noin 4000 lisäainetta enemmän kuin jälkimmäiset, vaikka kyse onkin kummankin esimerkin kohdalla kasvien jalostetusta jälkituotteesta.

Tupakan haitoilla pelotellaan ihmisiä, mutta harva tietääkään sitä faktaa että aivan oikeasti, markettitupakka sisältää noin 4000 lisäainetta. Niiden tarkoitus on esimerkiksi pehmentää tupakan makua, tehdä nikotiinin vaikutuksesta voimakkaampaa, tuoda yksilöllistä aromia, standardisoida makua, parantaa säilyvyyttä, kosteuttaa tupakkamateriaalia ja niin edelleen.

On hyvä tietää, että markettitupakalle on myös kaikista villeimpien huhujen mukaan olemassa aivan loistava vaihtoehto. Täysnaturaalia luomutubankia odotellessa varteenotettava lisäaineeton vaihtoehto löytyy hyvinvarustetuista tupakkakaupoista ympäri maan. Puhun nyt tupakasta, joka on 100% tupakkaa, lisäaineellisten kusetustupakkien sijaan. Älä suosi kusetustupakkaa vaan osta aitoa, niin saat rahoillesi todellista vastinetta.

Voin väittää, että tupakka ei tapa vaan tupakan lisäaineet. Miksi etelä-amerikan tiheimmissä viidakoissa niin tajuttoman useat elämästä selvinneet elää 90+ vuotiaaksi vaikka kessuttaakin menemään ketjuna kevyesti ilmaisten kokoajan, nytkin?

He kasvattavat itse spaddunsa, tai kenties poimivat villinä luonnosta, eikä siihen taatusti lisätä yhtään mitään keinotekoista. Muita yrttejä saattaa olla mukana tuomassa erilaisia lääkinnällisempiä vaikutuksia tai aromeita, mutta varsinaisia synteettisia lisäaineita ei sielläpäin edes tunneta.

Nikotiini on aivan valtavan hyvä kuljetusaine, kuten tiedetään (tupakoitsijat tai ex-sellaiset tietävät kuinka nopeasti tupakan 'high' tulee), ja muunmuassa sen vuoksi tupakkaa onkin alunperin ihan oikeasti käytetty lääkkeenä, niin absurdilta kuin se normilänkkäristä nykyään kuulostaakin. Tupakan joukkoon on lisätty erilaisia lääkinnällisiä ja aromaattisia yrttejä, lisäämään ja tehostamaan niiden vaikutusta synergistisesti.

Lisäaineeton Manitou -tubangi löytyy ainakin hyvinvarustetuissa laatutietoisista tupakkaliikkeistä ympäri maan :)

Helsinkiläisestä Pajazzo-liikkeestä sellaista pystyy jopa tilaamaan, ellei halua itse käydä paikanpäällä tutustumassa. Suosittelen tupakkahemmoille ja -gimmoille.

Ei kannata muuten kukkahattutätienkään, tahi -setien boikotoida tupakkikauppoja, sillä ne on ainoita paikkoja täällä vapaassa Suomessa, mistä saa laadukasta, täysin LISÄAINEETONTA tubankia. Jopa tosiaan nettitilauksena jos ei muuten paikanpäälle kykene.


Itse olen ex-tubanginpolttaja enkä nykyisin enää sauhuttele, mutta kun tutkimustarkoituksiin saapuva Manitou kilahtaa postiluukusta sisään, voisi sitä hyvinkin tyypätä. Tupakanpolton lopettaminen aikoinaan oli itselleni aivan naurettavan helppoa. En siis pelkää jääväni siihen enää "uudelleen koukkuun". Ja kuten voi päätellä, en ole kyseistä tuotetta itse testannut enkä voi kuin suositella muiden suosittelujen perusteella. Jo lisäaineettomus takaa kuitenkin laadun tämän kohdalla ja jos kunnon tupakkimiehet vakuuttaa että kyseessä on huipputuote, ei voi kuin suositella eteenpäin.

Saattaahan olla, että tätä lisäaineetonta aitoa tupakkia kuluukin huomattavasti vähemmän kuin niitä peruskääryleitä, koska mukana ei ole maunpehmentäjiä & addiktion tehostajia. Tämä on lähimpänä sitä aitoa tupakkaa, mitä näiltä leveysasteilta on saatavilla. Kenties jossain vaiheessa koko juttu huvittaa korvata jollain aivan muulla. Kuitenkin jos vielä tekee mieli polttaa, kannattaa myös polttaa laadukkaammin koska se on täysin mahdollista jopa täällä suomessa. Älä maksa lisäaineista vaan maksa siitä mitä haluatkin polttaa eli tupakasta.

Kaikki ei olekaan niin mustavalkoista, taaskaan.

Tiedoksi muuten vielä niille ketkä kuitenkin suunnittelee tupakanpolton lopettamista ja sen korvaamista jollain muulla, itselleen paremmalla jutulla:

Älä lopeta tupakointia ennen, ennenkö syömispuolesi on kunnossa. Panosta siis laadun parantamiseen ruoka-asioissa ja opeta itsellesi jutut mitkä toimii sinulle parhaiten. Tämän jälkeen lopetus sujuu ikäänkuin automaattisesti, mikäli niin haluat. Lisäksi vältät aineenvaihduntamuutoksista johtuvat lisäkilot & mahdolliset terveyshaitat jotka keho saattaa tuoda esiin tälläisessä lievässä "shokkitilanteessa". Koskee varsinkin niitä jotka on polttaneet vuosia.

Pöllin kuvat (ja osittain ideankin) suoraan Olalta, joten "kiitti lainasta"! ^____^

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Starttiopas!

Share
Monet meistä päivittää elämässään kaikkea aivan jatkuvasti; Ostetaan uusi asunto, auto, huonekalut, tietokone ja niin edelleen. Tietokone hoitaa ohjelmistopäivitykset nykyisin automaattisesti ja kaikki pysyy ajantasalla ilman vaivaa.

Monelle tulee kuitenkin yllätyksenä se seikka että tuo päivitys voisi olla tarpeellinen myös ravitsemusasioissa (vaikka kyseinen "ravitsemus" -termi onkin aika hirviö).

Kaikenlisäksi homma on aivan naurettavan helppoa, monet virallisemmat tahot ovat saaneet kuulostamaan sen vain niin älyttömän vaikealta.

Lapsena mietin että voisiko jokainen päivä olla karkkipäivä ja nykyisin tiedän että voi! Jokunen vuosi sitten pidin tätä täytenä mahdottomuutena ja stressaamiseen asti tutkin ja tutkin että mitä voin syödä ja mitä en. Osa sanoi että rasvat ovat kuolemaksi ja suolalla nostan verenpaineeni niin korkeaksi että suonet räjähtää ylipaineeseen. Onneksi tälläinen mustavalkoinen dualismi ei kuitenkaan ollutkaan se totuus vaan epämiellyttävän totuuden sijasta löysinkin miellyttävän totuuden.

Ei ole ruokia, jotka ovat hyviä tai pahoja sinänsä, kyse on vain laadusta. Ainut mitä ihmisten tulee halutessaan tehdä ruokatottumustensa päivittämiseksi on laatutietoisuuden parantaminen. Tämä on avain kokonaisvaltaisesti parempaan, terveempään ja onnellisempaan elämään.

Nykyään jopa lehdissä kysytään että "Miksi meille syötetään tälläistä roskaa?", mutta tässä ei ole aivan koko totuus kyseessä. Ruokateollisuuden vastuuihmiset eivät missään nimessä ole tyhmiä, eivätkä he meille syötä mitään roskaa. Meillähän on täällä vielä toistaiseksi oikeus valita sitä mitä syömme, edes valtio ei pakota ketään syömään yhtään mitään vaikka kuinka näin väitettäisiin.

Me itse ostamme sitä roskaa, mitä taannoisessa taloussanomien artikkelissa mainittiin. Mitään sellaistahan ei myydä, mitä ei osteta. Tämähän on täysin taloustieteellinen fakta. Ostamalla jotain laadukasta ja hyvää, voit siis vaikuttaa todellakin itse siihen mitä tulevaisuudessa tullaan myymään.

Karta:
hanavettä ensisijaisena juomavetenä
laadutonta ruokasuolaa
margariinia
muoviin pakattuja ruokaöljyjä
laaduttomia tehotuotettuja lihatuotteita
torjunta-aine kyllästettyjä tehotuotantokasviksia
eineksiä
markettikarkkeja
glutamaattinaposteltavia
...ja muitakin tuotteita jotka on tehty rikastuttamaan vain tehtaan ja kauppiaan elämää, ei sinun.

Suosi sensijaan:
lähdevettä
puhdistamatonta luonnollista suolaa
luomuvoita
tummaan lasiin pakattua kylmäpuristettua luomuoliiviöljyä
raffinoimatonta kookosöljyä
pientuottajien laadukasta luomulihaa
luomukasviksia (tai parhaassa tapauksessa biodynaamisia)
luomukarkkeja (ekokaupoista)
superfoodeja (tosielämän huijauskoodit ^___^)
luomunaposteltavia

Alempi lista kartuttaa valmistajan ja kauppiaan lisäksi myös sinun kassavirtaasi ja tuo varmasti elämääsi lisää onnellisuutta, intohimoa, inspiraatiota, ideoita ja tehokkuutta. Jaksat paremmin ja ehkä pääset myöskin eroon mitä kummallisimmista vaivoista, joita laaduttomat humpuukituotteet ovat sinulle vuosien varrella aiheuttaneet. Useat kroonisista sairauksista johtuu kroonisista mineraalipuutoksista ja ruoan laatua parantamalla voit aivan oikeasti päästä jopa uskomattomiin tuloksiin, uskoit siihen tai et. Nykyään jo monien tuntema Viidakkomies selätti puhtaamman ja mineraalirikkaamman ruoan avulla 'niinkin mitättömät' krooniset sairaudet kuten MS-tauti ja Astma. Näitä esimerkkejä alkaa olla jo useampia ja ajanmyötä yhä useampi heistä astuu myös julkisuuteen.

Alemman listan tuotteita löydät laatutietoisuuttaan parantaneista hyvinvarustetuista perusmarketeista sekä etenkin ekokaupoista, joita löytyy jo useilta pienemmiltäkin paikkakunnilta. Kertokaa kauppiaallenne selvästi, että haluatte vastaisuudessa parempaa ruokaa myytäväksi. Kun he toteuttavat toiveenne, ostakaa sitä ja näinollen viestitätte kauppiaalle että kysymillenne tuotteille on kysyntää. Kun muut näkevät kohentuneen hyvinvointisi päältäpäin, hekin kiinnostuvat asiasta ja voit suositella heillekin samaa 'reseptiä' mitä itsekin olet kokeillut, laatutietoisuuden parantamista.

Ollin ex-sairauksien rinnalla omat voitetut masennus, seborrinen ihottuma ja krooninen 'surkean ihon syndrooma' ovat aika mitättömiä, mutta kuitenkin kelpoja esimerkkejä siitä mitä ruoan laatua parantamalla voidaan myös saavuttaa. En voi löytää sanoja sille, kuinka kiitollinen olen siitä että aikanaan näihin juttuihin törmäsin ja oma 'tipping-point' tapahtui viimeistään kun sattumalta törmäsin Ollin mahtavaan blogiin.

Kaikki selviää kokeilemalla. Mineraalirikkaampi, puhtaampi ja laadukkaampi ruoka tuskin on kenellekään ainakaan haitaksi. Viimeviikolla pidin ensimmäisen vähän isomman luennon ja sain jonkinverran negatiivista kritiikkiä siitä, etten esittänyt tieteellisiä tutkimuksia tai lähteitä väitteilleni siitä, että laadukkaampi ravinto saattaisi olla avuksi myös erilaisten terveysongelmien voittamisessa. Jatkossa aion panostaa myös lähdeviitteisiin sen verran kuin näen tarpeelliseksi, jotta hekin jotka eivät uskalla kokeilla mitään ilman tutkimuksia, saisivat uskallusta ja itseluottamusta kokeilla edes jollain asteella laadukkaamman ravinnon vaikutusta itselleen ja omalle hyvinvoinnilleen.

Teen piakkoin pitkän ja kattavan artikkelin, josta selviää kokonaisvaltaisemmin että mitä kannattaa korvata milläkin. Tulen päivittämään sitä aina kun tulee vastaan uusia juttuja aiheen tiimoilta. Luennolla mainitsin myös pari liikettä missä itse tykkän asioida. Yksi oli vaasalainen ekokauppa ja yksi valtakunnallisen suurketjun iso hypermarket. Mainittakoon vielä että en omaa mitään kaupallisia kytköksiä näihin liikkeisiin, vaan puhtaasta hyvästä tahdosta näitä suosittelen kun olen huomannut ne yhteensopiviksi oman elämäntyylini kanssa. Markkinoiden määrämässä yhteiskunnassa voi tehdä aivan oikeasti joitain asioita myös ilmaiseksi, ilman mitään kykentöjä mihinkään suuntaan. Tämä on vaikeatajuinen asia monelle, mutta nykyään se on mahdollista.

Haluan toivottaa kaikille mahtaville lukijoilleni parasta alkavaa kevättä ja kesää ikinä! ^____^
Kiitos!

Jos pidät tästä artikkelista ja arvelet, että tästä voisi olla sinulle tai muille hyötyä, olisin erittäin kiitollinen mikäli voisit jakaa tämän vaikka Facebookissa tai Twitterissä ystävillesi. Se on aivan mahtava keino kiittää minua tämän artikkelin jakamisesta kanssasi! :)