torstai 17. helmikuuta 2011

Hämmästyttävä aihe: Codex Alimentarius

Share
Olen monessa yhteydessä törmännyt internetin ihmeellisessä maailmassa tähän ajankohtaiseen ja jopa polttavaan aiheeseen, Codex Alimentariukseen.

Jopa erittäin luotettavista lähteistä (Dr. Mercola näin esimerkiksi) on valunut informaatiota, jonka mukaan koko EU:ssa astuisi 1.4.2011 voimaan laki, joka rajoittaisi erittäin radikaalisti luontaistuotteiden ja esimerkiksi vitamiinivalmisteiden saatavuutta. Googlaamalla löydätte aiheesta lisää mikäli se on teille aivan uusi.

Otin taannoin asiasta selvää ja soitin Maa- ja metsätalousministeriön asiantuntijalle kyseisestä aiheesta. Äänitin puhelun skriptausta varten ja tiedustelin josko sen saisi julkaista, haastateltava asiantuntija ei kuitenkaan halunnut sitä julkaistavan joten julkaisen tässä tälläkertaa vain tekstiskritpin tuosta puhelusta.

Maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Anne Haikonen vastasi tiedusteluihini kyseisestä aiheesta.

Minä:
Blogeissa ja keskustelupalsoilla netissä liikkuu paljon huhuja siitä, että 1.4.2011 astuisi voimaan 'paketti', jossa tiettyjen luontaistuotteiden saatavuutta rajoitettaisiin radikaalisti ja esimerkiksi vitamiineille tulisi tietyt rajoitteet. Voitko kertoa vähän tarkemmin minulle aiheesta, onko hommassa mitään perää?


Anne:
Joo, elikkä se on aprillipila ilmeisesti. En tiedä että mistä nämä tälläiset uutiset oikein kumpuaa. Viimeksi kun törmäsin vastaavanlaiseen väitteeseen niin tuo päivämäärä oli kuulemma 1.1.2011. Codex Alimentariushan on YK:n alainen standardointijärjestelmä joka tekee erilaisia kansainväliseen elintarvikekauppaan liittyviä standardeja, mutta sielä ei todellakaan ole vireilläkään mitään sellaista hanketta jossa oltais asettamassa maksimi- tai minimiarvoja vitamiineille tai kivennäisille. On olemassa tietty joitain merkintöjä koskevia vaatimuksia ja turvallisuutta koskevia, ja sielä on mahdollisuus lähteä tekemään sellaista työtä, jossa näitä enimmäismääriä voidaan asettaa, mutta sellaista työtä ei ole edes alotettu. Puhumattakaan siitä että se tulis voimaan jonain tiettynä päivänä. Tää on täys mysteeri että mistä oikein näitä tarinoita kumpuaa jatkuvasti.


Minä:
No vaikuttaa näin äkkiseltään ihan hyvältä uutiselta, mikäli pitää paikkansa. Lakiin syvemminkin perehtyneet ihmiset ovat kuitenkin löytäneet tuolta (codexista) kohtia, jotka mahdollistaa että milloin tahansa voitaisiin kuitenkin toteuttaa tälläinen edellämainittu 'standardointi' luontaistuotteita ja lisäravinteita koskien.


Anne:
Mutta mitään sellaista ei ole että 1.4. kiellettäisiin yhtään mitään. Mitään sellaista ei todellakaan ole tulossa.


Minä:
No se on oikein mukava kuulla asiantuntijalta itseltään. Voitko antaa vielä pienen yhteenvedon Codex Alimentariuksesta siitä kiinnostuneille lukijoilleni?


Anne:
Elikkä Codexissa tehdään erilaisia standardeja muunmuassa ravintolisille. Siellä on sääntöjä pakkausmerkinnöille, siellä on vaatimuksia turvallisuuden arvioimiseksi ja siellä on mahdollisuus asettaa vähimmäis- ja enimmäismääriä, mutta sellaista työtä ei ole vielä edes aloitettu.


Minä:
Mutta onko tulevaisuudessa tarkoitus ryhtyä tälläisiin toimenpiteisiin? Minkävuoksi sinne on haluttu tälläinen kohta?


Anne:
No niitä esimerkiksi enimmäismääriähän voidaan joutua arvioimaan siinä tapauksessa että jos todetaan että turvallisuus edellyttää jonkin enimmäismäärän asettamista. Meillähän on EU -lainsäädännössä ihan samanlaiset periaatteet. Ei EU -lainsäädännössäkään ole asetettu mitään enimmäismääriä käytännössä.


Minä:
Onko jotain tiettyjä yksittäisiä yrttejä, ravintolisiä tai vastaavia, joita tullaan kieltämään tämän Codexin tiimoilta?


Anne:
Ei, ei. Kaikki käsitellään ainekohtaisesti ja jos tulee jotain mikä niinkun edellyttää sitä että lähdetään tätä turvallisuutta arvioimaan, mutta ei ole siis missään putkessa mitään tiettyjä aineita.


Minä:
Eli siis toisinsanoen, kaikki tälläkinhetkellä saatavilla oleva on myös 1.4.2011 ajankohdan jälkeen aivan normaalisti saatavilla kuten tähänkin asti? Eli siis mitään tälläistä konkreettista muutosta ei ole tulossa?


Anne:
Aivan. Ei todellakaan (ole tulossa). Ei EU:ssa, eikä Codexissa.


Minä:
Selvä homma, tuo on oikein hieno kuulla! Jos siis vielä kertaalleen summataan koko aihe lyhyesti pakettiin; Mikään ei siis ole muuttumassa, vaan 1.4.2011 ei tapahdu tämän aiheen tiimoilta yhtään mitään muutoksia vaan vietetään kaikki vain oikein hauskaa aprillipäivää? :)


Anne:
Joo, 1.4. ei todellakaan ole tulossa yhtään mitään muutoksia mihinkään suuntaan. Aika näyttää sitten mitä joskus tulevaisuudessa tapahtuu. Mut niinkun mä sanoin, nyt ei ole edes vireillä mitään sellaisia hankkeita. Ei EU:ssa eikä Codexissa. Codexille ei ole mitään "voimaanastumispäivämäärää" vaan se on toiminut 60-luvun alusta lähtien ja sielä tehdään kokoajan sitä työtä, standardeja valmistuu. Niitä työstetään usein vuosikausia. Standardit ei ole lainsäändäntöä, vaan EU-lainsäädäntö muuttuu standardien mukaan, jos on muuttuakseen. Saa nähdä muuten että mikä on se seuraava päivämäärä mistä alkaa huhut leviämään. :)


Minä:
Loppuun vielä semmoinen tiukka kysymys, että onko olemassa sellaista mahdollisuutta että te itse ette vain olisi tietoisia tästä asiasta vai onko asia teillä hallussa aivan varmasti? :)


Anne:
Ei, ei ole sellaista mahdollisuutta, ei todellakkaan. Olen ollut yli 10 vuotta Codexin toiminnassa mukana joten kyllä ihan varmasti tietäisin mikäli sielä olisi jotain tapahtumassa 1.4.

Keskustelu käytiin oikein hyvässä hengessä ja haastateltava tuntui todellakin tietävänsä mistä puhuu. Olen todella kiitollinen siitä että nykyään valtion virallisten asiantuntijoidenkin kanssa voi ihan oikeasti käydä rakentavaa keskustelua ilman minkäänlaista ylimielisyyttä mihinkään suuntaan.

Päivämäärä 1.4. oli tämän teema, mutta kysymyksiä tietenkin jää jonkinverran tulevaisuutta ajatellen. Pidetään yhdessä huoli siitä että meidän selän takana ei päästä tekemään mitään meitä vahingoittavia päätöksiä. Volyymi voittaa aina keskittyneen vallan, oli sitten kuinka mahtava tahansa! Kaikenkaikkiaan nythän näyttää oikein positiiviselta, mutta ei olla liian sinisilmäisiä kuitenkaan, vaan pidetään silmät auki! :)

Mikäli tulee tiedusteltavaa, tai huomataan että asia ei menekkään niinkun tästä voimme lukea, MTM varmasti mielellään vastaa myös teidän muiden kysymyksiin aiheesta! Googlettamalla löytyy yhteystietoja.



10 kommenttia:

  1. Vaikuttaisi siis siltä että huoli on turha. Mikäli tuota hommaa lähdettäis oikeasti epäinhimmillisesti viemään eteenpäin ja ravintolisiä & yrttejä ruvettaisiin kieltämään ilman syytä, ei hätä olisi kuitenkaan mikää kummoinen.

    Typerät lait eivät toimi siksi että valtaosa ihmisistä on järkeviä ja ajattelevia. Siitä johtuen vaikka jotain kiellettäisiinkin, ei sillä olisi mitään merkitystä.

    Ei stressiä siis! :) ^________^

    VastaaPoista
  2. Kiitos Markus tästä selvityksestä :)

    VastaaPoista
  3. Eipä mitään, olkaa hyvä vaan!

    Kiinnosti tietää heidänkin virallinen kantansa asiaan ja päätin ottaa selvää :)

    VastaaPoista
  4. No tämäpä helpotti..

    t: Joni Pikkuinen

    VastaaPoista
  5. Huhu on muuten pikku hiljaa jenkkilästä rantautunut tänne, muistan lukeneeni tuosta vissiin Naturenewsistä ekaa kertaa..

    VastaaPoista
  6. Joo siellä taisin itsekin törmätä aiheeseen ensimmäisiä kertoja.

    Katsotaan mitä tapahtuu! :)

    VastaaPoista
  7. Muhun otettiin yhteyttä - jutussa on ihan mielenkiintonen pointti jota en ollut huomannut.

    Otan yhteyttä viranomaisiin, nauhotan jälleen puhelun ja tiedustelen yksityiskohdista enemmän.

    Kaikki tulee blogiin, kun homma on valmis.

    VastaaPoista
  8. Voisiko tässä olla kyseessä kuitenkin EU-direktiivien täytäntöönpanomääräysten voimaantuloajoista. Ne ovat itselleni täydellisen tuntemattomia.

    Olisiko tuossa jutussa kenties mennyt sekaisin Codex Alimentariumin kanssa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/24/EY. Ilmeisesti tuo sitten vaikuttaisi moneen valmisteeseen 30.4.2011?

    Laitan vain linkkejä:

    http://www.gopetition.com/petition/39757.html (Answers to Questions & Comments linkin takaa löytyy sitten niitä päivämääriä)

    http://www.gaia-health.com/articles401/000406-herblist.shtml

    VastaaPoista
  9. Entäs tämä? Tässä näkyy olevan myös tuo 1.4., mutta jos muutetaan tilalle 30.4. niin eikö ole syytä harmistukseen?

    http://jakejoogi.blogspot.com/2011/02/kieltoon-menevia-yrtteja-myytavana.html

    VastaaPoista
  10. No niin, nyt on vuosi 2013, eli kaksi vuotta on kulunut. Miten asia nyt mahtaa olla ? Netissä kerätään adresseja ipettionissa sekä suomalaisella Adressit.com palstalla, tuhansia nimiä on tullut. Vieläkö kyseessä on aprillipila, MMM ?

    VastaaPoista