Kuitenkin jos mieltymykseni on pakko kategorisoida lokeroihin, se saattaisi sisältää hieman paleota, raakaruokaa, elävää ravintoa, superfoodeja ja niin edelleen. Kuitenkin on olemassa vain yksi seikka jota pyrin ajattelemaan valitessani syömisiäni tai juomisiani:
LAATU.
Rupesin harrastamaan pienimuotoisesti viinejä joskus pari vuotta sitten. Viinitietouden ja kokemusten karttuessa aloin huomaamaan että loppupeleissä itselleni ei muodostu mitään erityistä rypälettä, aluetta tai teemaa joka sitoisi mut tykkäämään tietyntyyppisistä viineistä. Ainut diggaamani kriteeri oli
LAATU.
Panostin joskus leijonanosan palkkatyöajan kuukausituloistanikin jonkun laadukkaan shampanjan tai punaviinin hankintaan, jotta oppisin yhä lisää ja pääsisin käsiksi yhä laadukkaampiin makunautintoihin. Toki silloin tällöin naukkailin bulkkivinkkuja, mutta sehän hommaan toikin sitä kontrastia; opin erottamaan konkreettisesti kuilun laaduttoman ja laadukkaan välillä. Monen mielestä kahdessa punaviinissä ei ole mitään eroa vaan ne maistuvat ihan samalle, itse taas aistin silloin tietoisesti eron ensimmäisiä kertoja todella helposti. Silloin tiesin että olin oppinut jotain.
Rupesin painottamaan itselleni laadukkuuden merkitystä ja pohdin että miten voisin soveltaa sitä myös muihin osa-alueisiin elämässäni. Jotenkin tiesin että laatua vaatimalla sitä saa, tyytymällä halpaan tulee olemaan halvan orja koko ikänsä.
Kiinnostuin syvemmin ruoka- ja ravitsemusasioista ja huhujen mukaan aivan loistavana amatöörikokkina aloin kiinnostua erilaisista metodeista valmistaa terveellisempää ruokaa ilman minkään muun osa-alueen kustannusta.
Valoo |
Aloin lisäilemään kaikkea uutta oppimaani hyvää ruokavaliooni ja jotain ihmeellisyyksiä alkoi tapahtumaan. Sen lisäksi että kehoni alkoi muuuttua siihen suuntaan mihin toivoinkin, mieleni alkoi jollain lailla myös kirkastumaan.
Alunperin söin "ollakseni terve" mutta oikeastaan nykyään syön ollakseni tietoinen. Huomasin että tietynlainen oikea, ravinteikas ruoka tekee mut onnelliseksi, onnellisemmaksi kuin koskaan aiemmin. Huomasin että aloin taas kiinnostua asioista yhä enemmän ja oppimiskyky kasvoi aivan uskomattoman hyväksi. Aloin tajuta asioita joita ennen en ollut tajunnut. Kaikki hämärä, sumuinen ja epäselvä alkoi vaikuttaa jotenkin selvemmältä ja elämän tarkoitus alkoi hahmottua. Löysin itseni ja päätin että haluan jakaa kokemukseni muiden kanssa, ehdottomasti. Itse löysin itseni muiden antamien vinkkien vuoksi, minun tehdessä kuitenkin lopputyön itsenäisesti. Itse kuitenkin vedin tiedon puoleeni ja niin sinäkin teet tällä hetkellä. Mikäli tuntuu liian 'ufolta' sinulle, tästä eteenpäin ei ole syytä jatkaa! :D
Tajusin että kaikki on loppupeleissä vain yhtä, energiaa. Jokin saa sen energian käyttäytymään tietyllä tavalla. Minkään elävää energiaa sisältävän ei tietenkään kannata syödä hirveästi mitään missä se energia ei ole enää elävässä muodossa. Muodossa jossa värähtelytaajuus on hidastunut olemattomiin.
Syön tätä nykyä siis siksi että olisin tietoinen, en niinkään siksi että olisin terve. Terveys on nykyään aikalailla itsestäänselvyys kun tietää mitä kannattaa tehdä paljon ja mitä välttämättä ei niinkään paljoa.
The dancefloor is yours. |
Mä tiedän paljon ja haluan valoa kaikille elämäänsä, mahdollisimman paljon! Haluan kuitenkin kertoa että henkisempien asioiden opiskelu ja niistä kiinnostuminen ei tarkoita mihinkään lahkoon liittymistä tai maallisten asioiden unohtamista. Kaikki on kuin ennenkin mutta paljon laajemmalla spektrillä. Mikäli haluaa nähdä sen spektrin, se pitää päättää itse tietoisesti. Kukaan muu ei sitä voi kellekään näyttää, se pitää kokea itse ja omasta vapaasta tahdostaan. Hommassa ei ole mitään uskonnollista, vaan ainoastaan henkistä. Ei tarvitse uskoa kun voi tuntea.
Kaikkea saa tehdä siitä huolimatta, oman mielihalun mukaan. Kukaan ei heitä salamaa niskaan, vaikka teetkin vastoin sitä mitä joku muu (tai jonkun muun kirjoittama kirja) sanoo. Itse tiedät mikä on oikein ja mikä ei, et tarvitse siihen neuvonantajia. Jos tuntuu että tarvitset, olet joko erittäin aivopesty tai todella helposti aivopestävissä.
Älä usko liikaa sitä mitä luet vaan pohdi asiaa itse, tietoisesti. Kysy itseltäsi kysymyksiä. "Luenko nyt oikeasti kiinnostavaa juttua vai onko kyseessä oikeasti täyttä schaissea pursuava juttu?"
Näin toimimalla tulet yhä tietoisemmaksi ja pystyt nauramaan itsellesi helpommin. Näet myös itsesi kauniimpana ja hahmotat kokonaisuudet paremmin. Ota etäisyyttä asioihin päässäsi tietoisesti ja pohdi niitä päässäsi. Ole luova, keksi jotain hullua ja toteuta se. Älä pelkää mokata itseäsi koska kaikki mokaavat joskus. Et välttämättä mokaile yhtään sen enempää kuin muutkaan mutta jos keskityt siihen, toimit niin useammin. Kuten tiedät, vedät luoksesi sitä mitä ajattelet (ajattele onnellisuutta nyt! :D).
Ja kuten varmasti huomasit, itsekin mokasin taas äskeen. Lipsuin sivuraiteille aiheeseen, jolla ei ole enää mitään tekemistä tämän artikkelin otsikon kanssa! :D
En jaksa editoida, vaan kirjoitan suoraan päästäni.
Jos tää kiinnostaa jotain, mahtavaa! :D
Syön siis nähdäkseni asiat oikeasti, en niinkun ne yritetään mulle syöttää. Keho tietää nykyään, mistä ruoasta saan tuollaista voimaa. Tästä voi lukea aiheesta lisää. Löysin tuon linkin puolituntia sitten ja siitä inspiroituneena päätin kirjoittaa tämän artikkelin, hetken mielijohteesta. Tuo kuvasti niin hyvin sitä ajatusta mistä olin jo aiemmin kirjoittanut ja jota olisin ehkä myöhemmin meinannut julkaista blogissani. Ehkä tuo teksti jää kuitenkin jotain tulevaa kirjaa varten, tai sitten se poistuu turhana bittiavaruuteen ja sinne mistä se on tullutkin. Tuossa se oli niin paljon selkeämmin ja paremmin vain sanottu!
Voimia sulle (Star-Raws)!
Olkoon valovoima kanssasi! ^______^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti