perjantai 29. tammikuuta 2010

∞Prologue∞

Share
"Voiko se olla mahdollista? - Voi."

Moi! Oon Markus, 24 vuotias pojankloppi Vaasan seudulta. Ajattelin perustaa blogin jossa kerron omakohtaisia kokemuksia elämästä, nautinnoista, terveydestä, kokemuksista, ravinnosta ja kaikesta muusta mielenkiintoisesta joita kuitenkin yhdistää yksi laaja käsite - kokonaisvaltainen hyvinvointi. Mulla on tosi monta esikuvaa tämän asian tiimoilta, ja seuraankin ahkerasti blogeja ja luen kirjallisuutta aiheesta. Sen verran voin sanoa että viimeisen puolenvuoden aikana olen kokenut jonkinmoisen herätyksen. Se herätys ei ole tapahtunut sormien napsahduksessa, vaan suheteellisen pitkän ajan kuluessa. Olen alkanut ymmärtämään ja tiedostamaan sellaisia asioita, mistä en koskaan uskonut olevani kiinnostut tai mitä en edes tiennyt olevan olemassa. Pohjustan tarkemmin vielä jossain tulevassa postauksessani tuota asiaa. Tekstin laatu saattaa olla hieman sekavaa ainakin alkuun koska en ole ennen hirveästi kirjotellut, mutta kyllä se siitä varmaan pikkuhiljaa paranee ja johdonmukaisuuttakin alkaa löytymään :)


Vielä:
Mulle kokonaisvaltainen hyvinvointi tarkoittaa todella todella monen asian summaa ja kokonaisuutta, joka luo ihmiselle mahdollisimman ihanteelliset ja nautinnolliset puitteet elämälleen.
Joillekin se voi olla todella pieniä asioita, joillekin taas suurempia kuin voisi kuvitellakkaan. Suuri osa ihmisistä on tyytyväisiä elämäänsä, mutta suuri osa ei myöskään tiedä paremmasta koska ei sitä ole koskaan kokenut. Itse olen vasta aivan totaalisen alkutaipaleella sillä polulla, joka ohjaa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin maailmaan. Voin silti sanoa että olen saanut jo todella paljon ja olen onnellisempi kuin koskaan. Siksi haluankin jakaa asioita muiden ihmisten kanssa ja saada heidät tuntemaan vähintäänkin samoin.


Ihmistyyppejä on erittäin paljon, mutta todella monia yhdistää se, että he elävät täysin muiden armoilla. He alistuvat jatkuvasti muiden tahtoon ja mielihaluihin, ja heitä käytetään räikeästi hyväksi mitä monipuolisimmilla tavoilla. Ihminen itse ei välttämättä tiedosta asiaa, eikä välttämättä edes ne henkilöt jotka syyllistyvät hyväksikäyttämään tätä henkilöä. Se on luonnollinen automaatio, joka on syntynyt siksi että jokainen meistä on erilainen ja toinen saattaa olla herkkä ja sinisilmäinen kun toinen taas kyyninen ja manipuloiva. Yksi taas on sellainen, joka on helposti hyväksikäytettävissä ja valmis tekemään asioita ilman minkäänlaista omaa hyötynäkökulmaa. Tämä ihmistyyppi kuitenkin tiedostaa aina kun hänestä nyhdetään irti jotain sellaista, mistä kohdehenkilö ei saa välttämättä yhtään mitään, edes hyvää mieltä auttamisen halusta.

Tiedostamisen vuoksi ihminen saattaa masentua pahastikin ja ennemmin tai myöhemmin tulee olemaan vähintäänkin jonkinmoisia ongelmia. Kaikki tämä johtuu ns. "ihmisen liiasta kiltteydestä" jota ei oikeasti pitäisi harrastaa. Itse kuulun tähän ryhmään ja olen oppinut että vaikka on luonteeltaan kiltti, niin se ei tarkota että kaikkeen pitäisi ilomielin lähteä mukaan ja että kaikkia tulisi miellyttää madollisimman paljon. Niin se ei vaan toimi. Jos yrittää miellyttää kaikkia, ongelmia on tiedossa ja paljon. Itselläni oli lähellä jonkinmoinen romahdus, kunnes sitten heräilin pikkuhiljaa. Enkä mihinkään uskonnolliseen vaan ihan tähän elämään ja siihen, mitä se oikeasti on ollut, on parhaillaan ja mitä se voisi olla. En pitänyt aiemmin itseäni yhtään minään, nyt olen oppinut rakastamaan itseäni. Terveellä tavalla. Mielestäni vanha sanonta "Et voi rakastaa ketään, jos et ensin opi rakastamaan itseäsi" pitää totaalisesti paikkansa. Kerron joskus vielä lisää omista filosofisista ja psykologisista näkemyksistäni, mutta nyt melkeempä saa tää postaus loppua!
Kerron tässä kuitenkin vielä ideologian siitä, miten mielestäni asia kilttien ja kusipäiden vertailussa saattaa olla:


Ajatellaan vaikka että olet asiakas ja menet kassalle tutussa kaupassa. Sielä on töissä kaksi henkilöä jotka ovat kuin toistensa vastakohtia.

1. Ainainen kusipää, mulkku, kaikkien mielestä idiootti, ns. "aina-naama-norsunvituilla" -tyyppi
2. Aina iloinen, mukava, ystävällinen ja auttavainen, "aina-hymy-kasvoilla" -tyyppi

Tällä kertaa kassalla on henkilö numero 2. Tervehdit häntä iloisesti ja odotat iloista vastausta häneltä. On kuitenkin käynyt niin että tällä henkilöllä on tänään huono päivä tai jotain vähän hassusti ja hän vain pienieleisesti murahtaakin takaisin. Häntä selvästi VITUTTAA jokin. Hän saattaa käyttäytyä vähän huolimattomasti ja vaikuttaa surulliselta tai vihaiselta. Hänestä jääkin tälläkertaa hieman kusipäinen vaikutelma. Ehkä hän onkin vaan esittänyt ja oikeasti hän onkin täysi kusipää.

Toisella kertaa taas henkilö numero 1. on kassavuorossa. Vittuunnut jo kauppaan mennessäsi kun näet tuon henkilön. "Jahas, se on taas päivä pilalla", saatat ajatella. Menet kassalle ja yllättäen tämä normaalisti niin etäinen tyyppi moikkaa sinua iloisesti ja kysyy jopa vointia. Sinä hämmästyt. Kerrot voivasi hyvin ja hänkin kertoo kuulumisistaan, vaikkei ne sinua kiinnostaisikaan. Henkilö vetää vielä ässän hihasta ja antaa sinulle ostamastasi tuotteesta 15% alennuksen. Järkytyt että voiko olla oikeasti totta. Henkilö jättää yllättäen tosi positiivisen vaikutelman ja tulet iloiseksi.

Yhteenveto:
Kaikki se, mikä poikkeaa normaalista, ns. automaatioista, jää ihmisten mieleen. Useinmiten kuitenkin negatiivinen herkemmin, koska se on niin vallitseva energia maailmassa tällähetkellä esimerkiksi median uutisoinnin ansiosta. Myös positiiviset asiat saattaa jäädä mieleen, mutta erittäin paljon harvemmin kuin negatiiviset. Vaikka 2. on loistava tyyppi ja voisi olla vaikka paras kaverisikin, jätti hän nyt kusipäisen vaikutelman joka pysyy mielessäsi ehkä lopun elämääsi, vaikka hän oikeasti olisikin hyvä tyyppi ja jatkossa tulisitkin toimeen hänen kanssaan.
1. taas muuttuu mielessäsi mukavaksi, ja saatat ajatella että hänhän on loppupeleissä hyvä tyyppi, vähän ehkä vaan kyyninen ja hieman outo.

Kusipäiden hyvät päivät muistetaan ja siksi kusipäät pärjää. Kilttien huonot puolet muistetaan ja siksi kiltit eivät pärjää, jos eivät ota itseään niskasta kiinni. Maailman negatiivisuudessa 1. huonoihin puoliin on totuttu automaationa, ja onkin shokki kun hänestä paljastuu jotain hyvää. 2. taas laskeutuu negatiiviselle tasolle huonona päivänään ja jää sinne ehkä niin kauaksi, että tajuaa homman jujun.


Onneksi kuitenkin olen oppinut ettei asian tarvitse olla näin. Positiivisuus voittaa aina, se on aivan varma. Mitä pidemmäs opiskelen asioita, sitä varmempi olen siitä. Loppuun vielä yksi lempilainaukseni:

"Kun olen epätoivoinen, muistan, että kautta historian totuus ja rakkaus ovat aina voittaneet. On ollut tyranneja ja murhaajia, jotka jonkin aikaa vaikuttavat voittamattomilta, mutta lopulta he aina häviävät. Ajatelkaa sitä aina.”

-Mahatma Gandhi


7 kommenttia:

  1. Jättäkää nyt mulle jtn kommenttia! :D

    VastaaPoista
  2. Kaippa näitä tarttee. Ihteeni lähinnä ärsyttää tuon tyylinen "jeesustelu". On kai ne enemmän tai vähemmän itsestäänselvyyksiä, mitä ei kuitenkaan tule järin usein ajateltua. Siinä mielessä varmaan blogi ihan paikallaan ja jos se auttaa edes yhtä ihmistä ja antaa itelles draivia, niin miks ei pitäs antaa palaa?

    VastaaPoista
  3. Mielestäni kyse ei todellakaan ole minkäänlaisesta jeesustelusta. Tässä ei mennä ovelta ovelle jakamaan ilosanomaa, vaan jokainen voi itse halutessaan lukea tai olla lukematta. Tottakai mainostan blogiani mahdollisimman monelle tutulle, koska haluan nimenomaan saada palautetta sekä mielipiteitä. Ketään ei myöskään pakoteta kokeilemaan yhtään mitään. Toisaalta kellään ei ole myöskään mitään menetettävää, mikäli haluaa kokeilla myös itse minkälaisen olon voi saada lisäämällä jotain oikeasti hyvää ruokavalioonsa.

    Syöminen on yksi parhaista asioista tässä elämässä, aivan oikeasti. Jos tankkaat autoosi laadukasta bensiiniä, lämmität talosi laadukkaalla sähköllä, syötät lemmikeillesi laadukasta ruokaa, niin mikset myös itse tankkaisi itseäsi laadukkaasti? Mikropizzan tilalle voi hyvinkin keksiä jotain omaperäisempää. Osta vaikka wok-vihanneksia pussillinen sekä katkarapuja. Koko setti pannulle ja 5min niin on valmista. Raffinoimaton merisuola + pippuri & chili riittää mausteeksi. Toki jos haluaa hifistellä niin luomusoijaa ja kookoskermaa perään ja ollaan jo ravintolatasolla. Uskomattoman helppoa ja hyvää, ja aikaakaan ei mene paljoa kauempaa kuin mikropizzan lämmittämiseen.

    Mun filosofian mukaan tähän kaikkeen kuuluu oleellisesti myös nautinnot ja paheet :) Näistä tietyistä hyveistä tulee uusia nautintoja todella helposti ja joitain vanhoja paheita saattaa jäädä ihan itsestään pois. Esimerkkinä vaikka supersuklaa - eli itse valmistettu raakasuklaa. Se on terveellistä eikä todellakaan aiheuta mitään negatiivisia jälkiseuraamuksia kuten normaali kaupan lisäaineilla ja valkosokerilla kyllästetty maitosuklaa. Lisäksi se oikeasti maistuu niin taivaallisen hyvältä että se sininen rupeaa jäämään sinne kauppaan.

    Itse olen ollut ns. juhlapolttaja tupakan suhteen, mutta nyt ei ole tehnyt tupakkaa mieli enää pitkään aikaan edes viikonloppuisin. En ole asettanut itselleni mitään lakkoja enkä muitakaan rajotuksia. Poltan silloin kun tekee mieli jos tekee. Itsensä kiusaaminen ja itseltään kieltäminen on vaarallisimpia asioita mitä on. Itsekuri ja itserääkki on kaksi eri asiaa. Toinen niistä aiheuttaa järkyttävän stressihormoneiden flow:n. Not healty.

    Aivan oikeasti. Mistään ei tarvitse luopua. Ei mistään. Luopumiset tapahtuu automaattisesti kun on päässyt oikean ruoan makuun, jos on tapahtuakseen. Siihen ei enää itsekuria siinä vaiheessa tarvita. Kun kehosi saa uusia juttuja joista se pitää, kadottaa se samalla mielihalunsa johonkin vanhaan mihin se oli tottunut ja mistä se ei pitänyt niinkään paljoa.

    Nyrkkisääntönä voisi sanoa että mikä tahansa OIKEA (lisäaineeton ja mahd. vähän prosessoitu) ruoka-aine, mikä maistuu mielestäsi hyvältä, on myös sinulle hyväksi.

    VastaaPoista
  4. Jäi vielä tuosta se loppu:

    Tämähän ei ole uskontoa vaan täyttä käytäntöä, eli totta. Uskonnossa voit rukoilla niin paljon kun haluat ja aika epätodenäköisesti saat minkäänlaista konkreettista vastinetta rukouksillesi. Tässä saat tuloksia jos uskallat ja haluat kokeilla. Täytyy kuitenkin muistaa että stressiä ei missään nimessä saa ottaa siitä kun syö oikein. Tämän tarkoitus on poistaa stressiä, ei lisätä sitä.

    Mikäli tuntuu joka tapauksessa, että ei kiinnosta sitten pätkääkään, eikä huvita kokeilla maistaa mitään uusia ruokia itselle, niin älä ihmeessä ryhdy tähän. Se on vain itsensä kiusaa ja sitä tässä vähiten haetaan. Jossain kohtaa jokaisen keho varmasti kertoo ihan automaattisesti, jos joku aine ei sovi sille tai jos se kaipaa pysyvää ruokavalion päivittämistä.

    VastaaPoista
  5. Vaasalaisista:
    http://www.youtube.com/watch?v=HWyn-sJXLVs

    VastaaPoista
  6. Me osallistutaan "vaimon" kanssa täysillä talkoisiin, seuraavana tulossa tosi kunnianhimoinen choco-postaus tarzanblogiin!

    Blogaaminen on parasta, siinä oppii niin paljon - oikeastaan ihan kaikesta.
    Itse blogasin aluksi mahdollisimman paljon, saadakseni "toistoja" kuten tenniksessä aikanaan. Nyt kun alkaa olla rutiini hallussa, panostan laatuun - joka kerta tavotteena tehdä tähän asti paras postaus, kehittyä joka kerta. Pakata entistä enemmän "layereita" ja nyansseja pieneen tilaan. Paljon tunnetta ja aitoa tarinaa.
    Korkeintaan yksi varsinainen aihe per postaus, minimaalisesti haukotuttavaa faktakyykytystä.

    Kaikki tämä tuleekin aika itsestään kun hommaa tekee sydämellä, eikä väkisin yritä vaan näyttää että "minä olen lukenut koko internetin". Sanoo sen, minkä sydämessään haluaa sanoa koko maailmalle. Sitähän blogaaminen on, tai siis se on se minkä blogaaminen vihdoin mahdollistaa.

    Mallia, vaikutteita ja inspiraatiota voi hakea konkareilta, kuten musiikissakin tai missä vaan.
    Tässä ehkä maailman paras blogaaja:
    http://sethgodin.typepad.com/

    VastaaPoista
  7. Jees, näin on varmasti. Itsellä teksti on vielä aikamoista sillisalaattia mutta kokoajan tässäkin kehittyy. En ole ennen juurikaan kirjoitellut lukuunottamatta pakollisia kouluaineita yms. joten on myös itselle mukava uus juttu tää blogaaminen. Katotaan jos sais tänään postattua vaihteeks taas tärkeästä aiheesta.. ^__^

    VastaaPoista